Ketunmetsästys 4/5: Vihdoin matkaan

Noniin, jatketaan kohdasta mihin jäätiin osassa 2 (osa 3 oli koirista), eli nousen oppaani autoon ja lähdetään johtoauton perään. Joka kurvaa tielle ja noin 700 m kuluttua jo parkkiin, teollisuus- (vai maatalous-)hallin kupeeseen. Ja siinähän hajuvanan vetäjä jo seisookin, nyt odotellaan sitten itse porukkaa.

Joka ilmestyykin pellon perälle, Jonkun aikaa koirat etsivät hajua ja lopulta laukkavat peltojen ympäri paikalle. Eka run:i oli siis ehkä 2 km. Osa jopa oikaisee eikä kierrä, näkiväthän he meidät jo. Ihan sellaista Vau iso lauma heppoja laukkaa  ei tullut. No, ehkä myöhemmin.

Sitten seisoskellaan, torvisoittokunta soittaa ja jossain kohtaa hajuvanailija lähtee tekemään jatkovanaa. Nyt siis isänsä seuranaan, koska on alaikäinen. Lopulta autoihin ja run 2. Ajetaan Brabantin korkeimman mäen alle (jätemäki) ja odotellaan. Linnuntietä siirtyma on 1 km.

Seisoskelua

Lopulta hajuvanailijat näkyvät mäen päällä ja ravaavat alas, Aika pian tämän jälkeen tulevat koirat ja sitten ratsastajat. Jotka kävelevät alas. No, onhan se alamäkeen ok ottaa varovasti, mutta hieman eri meininkiä olisi metsästykseltä odottanut. Alhaalla tasaisella sentään muutama hevonen laukkaa - sen 30m minkä voi.

Hajuvanan vetäjällä isä seurana. Rätti roikkuu narun päässä keltaisesta lenksusta.

Tälle hevoselle olisi kelvannut enempikin laukka

Ja sitten seisoskellaan, tällä tauolla tarjotaan portviiniä (minullekin, kieltäydyn). Master nousee selästä paijaamaan koiria ja seurustelemaan. Hän jättää hevosensa oman onnensa nojaan ja lopulta se lähtee vaeltamaan jonka jälkeen joku pitää siitä kiinni. Jotenkin aika omähyväistä ettei edes viitsi kysyä pitäisikö joku kiinni vaan olettaa, että kyllä joku hoitaa. Olletikin myös olettaa, ettei hevonen karkaamalla karkaa, mutta ohjat ja martigaalit voisivat esim sotkeutua jalkoihin jos hevonen olisi keksinyt hamuilla ruohoa.

Huomaa portlasit käsissä.

Seisoskelua

Vanhin hevonen, 25v. Joka vuosi siitä lähtien kun se täytti 18 kattelen, että voiko vielä mennä. Mutta hyvin se vetää!

Sitten tulee viesti, että hajuvanailija hukannut rievun ja odotellaan vielä lisää.

Heppa ihmettelee keskenänsä. Eniten oik oppaani poikansa vieressä.

Lopulta autoihin ja menoksi. Nyt vihdoin ihanvähän actionia, allaoleva laukkakuva otettu auton ikkunasta.

Ja pieni ojahyppy myös.

Pysähdytään taas hetkeksi, vaikkei taukopaikka olekaan, ilmeisesti kuvaamaan. Kukaan ei kuitenkaan laukkaa tai hyppää ja lopulta johtoauton kuski pyytää kahta norkoilijaa hyppäämään tienlaidan puunrungon yli valokuviin. Oppaani tätä kovin paheksuu, hypitään (hyppyytetään) reitin ulkopuolella. Ilmeisesti muita hyppyjä ei ole matkallakaan ole ollut.

Johtoautossa matkaakin kolme valokuvaajaa. Yksi on turvaliiviosallistujan tuttu, ja kuvaa ko henkilöä extrapaljon, kaksi muuta ehkä jotain ammattilaisia, toisella pressikortti (jota ei nyt todellakaan tarvitse, mutta ehkä on paikallislehdestä tmv). Oppaani kertoo, että heillä on aina ammattikuvaajat mukana metsästyksillä, että saa hyviä kuvia. Olletikin toinen sitten sellainen.

Edelliseltä taukopaikalta tähän kuvauspaikkaan on linnuntietä 700m. Vaikka vähän kiemurtelisivat en usko että 5-7km run onnistuu mitenkään. No, tämä kolmosrun ei ole vielä valmis, katsotaan kuinka kauas vielä joudutaan. Tässä kohtaa omituinen turisti lähtee kotiinpäin (ks osa 2). Jatkuu...

Hevonen hautajaisissa

Kaikkina aikoina hevosilla on ollut rooli hautajaisissa. Monesti hevosihmisen arkku viedään hautuumaalle hevosvaunuilla ja joskus saattueessa on esimerkiksi ratsastusseuran edustajia ratsain tai jopa vanhan tavan mukaan edesmenneen ratsu kulkee mukana ja saappaat on laitettu jalustimiin väärinpäin.

Kuva David Mark / Pixabay

Tällä kertaa oli menty askel edemmäs - hevonen oli paikalla jo muistotilaisuudessa. Siellä se pönötti surunauha kaulassa. Krematorion mukaan eläimen mukaanottaminen tilaisuuteen ei ole tavatonta, jo aiemmin mukana on ollut mm kissoja tai lintuhäkkejä.

Poni uutiskuvassa täältä

En kyllä ihan ymmärrä tätä. Hautajaistilaisuus on hevoselle silkkaa stressiä, seisoksiminen jossain aulassa (virsiä kuunnelleen?), se kun ei mitenkään voi ymmärtää mistä on kyse. Ehkä ihmisille hieno hetki - kunhan ei liikaa pyöri, hirnu, kuovi tai kaki - mutta jättäisin kyllä pollen kotiin ensi kerralla.

Ketunmetsästys 3/5: Koirista (ja rahasta)

Ketunmetsästyssarjassa ollan päästy jo osaan kolme, edelliset: yksi ja kaksi. Ennekuin päästään matkaan vielä pieni sivupolku. Sillä metsästykseen kuuluvat tietenkin olennaisena osana koirat. Rotu on Foxhound ja ne ovat kooltaan  n puolireiteen ihmistä. Monesti ne ovat kuvissa hevosen rinnalla ja luulin itse asiassa pienemmiksi (polvenkorkuisiksi).

Niiden määrä lasketaan perinteisesti pareissa, tällä kertaa mukana oli 14,5 paria. Pari-nimitys juontaa juurensa koulutusvaiheeseen, jolloin koulutettava kiinnitetään kokeneempaan koiraan kanssa pariksi ja kokematon oppiin puoliväkisin komennot (kun ei auta kuin seurata).

Tällä ne tulivat

Tällä yhdistyksellä koirat asuvat Huntsmanin luona. Huntsman on koirien päävastuullinen, tällä kertaa hän toimi myös Masterina eli koko metsästyksen johtajana. Olletikin hänellä ei ole rahasta puute, jos on tilaa 30+ koiralle. Kotonaan on nimittäin oltava ainakin kymmenkunta varakoiraa, laumassa on sekä narttuja että uroksia joten esim juoksuiset jäävät kotiin. Tai muuten raihnaiset tmv. Tauolla ukkeli nousikin selästä ja paijaili koiria innolla.

Monesti koirat eivät kuitenkaan asu kenenkään luona, vaan kennelissä, missä saavat hoidon ja tarpeelliset treenit. Oppaani yhdistyksellä on 90 koiraa kennelissä, samassa kennelissä on muutama kettukin. Jotta saavat ketun hajua, joka voi olla ketun virtsaa, tai heidän tapauksessa hajuvana vedetään ketun makuualustalla. En tiedä mitä laki sanoo ketusta kotieläimenä, ehkä menee samaan linjaan kuin turkiskettu?

Kasvatusta on omaa ja tuontia (erit Englanti, tietty). Kun pentu on vieroitettu seuraa sosiaalistamisvaihe. Tässä kohtaa pentu tottuu ihmisiin ja mm oppii nimensä. Oppaallani on säännöllisesti sosiaaliskoiria kotonaan. Hän sanoi että tuntuu tietenkin ikävältä antaa ne pois mutta sen tietää jo kun ne tulevat, että väliaikaista. Ja lopulta niihin menee myös hermot, sillä aikanaan jahtivietti herää ja sitten ei meinaa päästä kotipihaan ku jo joku livahtaa ja kun niitä etsii kolmatta kertaa metsästä niin on ihan helpottunut kun saa viedä kenneliin. Muistankin, kun ratsastin talonsa pihan reunaa, että siellä oli räksyttäjiä useamminkin.

Myös nyt metsästäneessä laumassa oli oppaani luona asuneita, joten hän osasi mainita muutamankin koiran nimen. Ja näemmä nimi ei koiraa pahenna, Darwin oli oikeastaan aina etunenässä, tarkka hajuaisti kuten luonnonvalinnalle kuuluukin.

Koirat tupeksivat ojaan juomaan.

Ratsastajilla on useimmilla (ainakin kokeneilla) pitkät piiskat koiria varten, Että voi hätistellä jaloista tmv. Masterilla on myös pieni torvi, jolla koiria kutsutaan. Masterin lisäksi on aina pari nimettyä koirahenkilöä - Whippers-inn - eli raippaporukkaa, jotka myös ovat vastuussa siitä että koirat pysyvät kasassa. Nämä myös osallistuvat koulutukseen kennelissä - täytyyhän heidänkin tuntea kaikki koirat nimeltä. Useimmilla piiska oli ruskea, mutta Masterilla ja oppaan pojalla oli nyt valkoinen. En tiedä onko tässä värillä väliä. Tod näk on.

Valkoiset piiskat.

Piiskalla voi siis hätistellä ja yhdellä tauolla kun seisottiin pidempään kyllä muutamaan kertaan sivallettiin voimallakin, mutta en tiedä oliko se vain maahan tai vaikka harjoittelua vai mitä.

Hätistelee koiraa vai huitoo muutenvaan?

Lisäksi muutamilla on satulaan tai rintahihnaan kiinnitettynä pari nahkahihnaa. Jos joku koira menisi mahdottomaksi siinä on varakaulapanta.

Kaulapannat.
Virallisesti (Britti)asuun kuuluu hanskat. Aika moni meni kuitenkin ilman. Holskit kestävät kylmää 100x suomalaisia paremmin. Koska talvi on harvoin pakkasella niin jos lapsesta asti on paljain käsin siihen karaistuu & pärjää.
Nytkin oli maksimissan 6 astetta + kohtuullinen tuuli ja ulkoilivat sen  5 tuntia. Minulla oli sormikkaat ilman muuta!

Metsästyksen lopussa koirat saavan palkintonsa nimeltä "kill" (tappo), yleensä lehmän pötsi.

Koirien ylöspito ja koulutus tietenkin maksaa. Niinpä esim oppaani yhdistyksessa vuosimaksu on 1200 euroa, ja starttiraha yleensä n 50. Tähän päälle pari hevosta, kuljetuskalusto, vaatteet ja varusteet (valkoinen piiska n 200 e) niin ei ihme, että yksi tarkastelun kohteista mahdollisten uusien jäsenten kohdalla on taloudellinen tilanne. Tietenkin jäseneksikin pääsee vain suosituksella.

Onneksi minulla on nyt suosittelija! Vai suosittelisikohan? Ensi kerralla päästään sentään pihasta. Jatkuu...

Villieläimet vähissä

Otsikon eläin sopii tässä kohtaa lukea hieman nisäkkäitä laajemmalti: Maailman Luonnonsäätiön (WWF) tuoreen tutkimuksen mukaan Hollannin villieläimistö on puolittunut vuosien 1990 ja 2019 välillä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös lintuja ja hyönteisiä. Lainaus: Erinäiset lintu- matelija- ja perhoslajit, jotka aiemmin esiintyivät yleisesti ovat nykyisin harvinaisia. 

Hanhiparvi Oostvaardersplassenilla. Hollannin luonnossa esiintyy myös tuulimyllyjä ja voimalinjoja.

Typpipäästöt ovat suurin syy tähän katoon. Hollannin 'luonto' on pitkälti hiekkamaata eli kanervikkoa. Typpipäästöjen myötä kanervikkojen eläinpopulaatiot ovat kutistuneet jopa 70%. Tutkimus (yhteistyössä Hollantilaisten luonnontutkimusorganisaatioiden ja Hollannin tilastokeskuksen kanssa) todistaa kiistatta typpipäästöjen negatiiviset vaikutukset luontoon, vaikka mieltäosoittavat maanviljelijät koettavat tulkita lukuja oman etunsa mukaan.

Kukkivaa kanervaa, tässä kohtaa metsänreunassa, jopa pienesti mäessä, yleensä kanerva on laajoilla tasangoilla. Tutkimuksen mukaan entimuinoin tässä kuvassa olisi kuhissut myös perhosia.

Maanviljelijöistä olenkin jo kirjoittanut - ja siitä, että typpipäästöjen ykköstoimenpide on laskea ajonopeuksia. Uudet nopeudet astuvat voimaan maaliskuussa. Liikenne on pisara meressä, parasta olisi puolittaa karjakanta villieläinten sijaan!

Yksi puolustuspuheista on, että mitäs sitten syöt, jos maatalous puolittuu. No, syödään ihan saamaa holskipöperöä, sillä 75% menee vientiin ja on kaikkineen vinoutunutta että peukalonpään kokoinen Alankomaat on lihanvientitilastoissa maailman kärkisijoilla.

Typpipäästökartta. Suomen elukat ovat toistaiseksi turvassa. ED 6.2.2020.

Tilanne on onneksi korjattavissa, tutkijoiden mukaan populaatiot korjaantuvat nopeasti, ja jo välillä kadonneet lajit palaavat, jos typpipäästöjä rajoitetaan. Typpipäästöt osuvat kasvillisuuteen siten, että ruohot ja muut ei-kukkivat kasvit kukoistavat ko 'lannoitteesta'. Ja kukkimattomuus vie perhosilta ja mehiläisiltä elinmpäristön. Jolloin linnut katoavat jne.

Osaltaan tämä on vaikuttanut myös tammikulkurinirkon voittokulkuun. Kun puiden alla (tienvarsilla) ei kasva kukkia alue ei houkuttele hyönteisiä eikä myöskään lintuja. Jotka söisivät myös ko toukkia (esim tali- ja sinitiainen) ja pitäisivät vitsauksen aisoissa. Tietyissä kunnissa testailtiinkin viime vuonna istuttaa niittykukansiemeniä pientareille, hyvin tuloksin.

Sinitiaisia etupihalla. Kirkkaanpunainen piste on magnolian takana oleva azalea, on kukkinut koko talven kun ei talvea ole ollut. Harmi, pensas oli keväällä aina hieno kokopunainen kukinto, nyt kukkii pari kukkaa kerrallaan "turhaan" ja kevääksi ei jää mitään.

Lyhyesti: vähemmän maataloutta, enemmän monimutoisuutta. Viime viikolla oli radiossa sarja aiheesta ja hollantilaisille siisteys on tärkeää, puutarhan ja tienvarren sopii olla niitetty ja napakka, syksyllä leikataan kaikki kasvit pois ja haravoidaan lehdet. Radio-ohjelman mukan holskien sopii nyt vaan tottua hieman räjähtäneempään kokonaiskuvaan: kuolleissa kasvinvarsissa talvehtii hyönteisiä ja  kesälläkin ne viihtyvät korkeammassa tienvarren niittykukkaheinikossa. Kaiken ei tarvitse muistuttaa golfkenttää.

Krookukset ovat tänä vuonna ajoissa (kuva 9.2). Taustalla naruaidan takana "villikukka-alueeni" jolla kasvaa kesäisin mm. zinniaa, unikoita, punakosmosta, kesäpäivänhattuja..., kaikki siemenestä ja ötököiden iloksi. Ja talvella annan ko kasvien kuolla pystyyn, ruskeissa töröissä talvehditaan (ehkä). Koska talvea ei ole osa on jopa vihreänä, ei sentään kuki.

Omassa puutarhanhoidossani noudatan ohjeita onneksi jo itsestään. Laiska puutarhuri vai luonnonystävä?

Nettihuijauksia

Pari kk sitten möin n parinkympin tuotetta paikallisella Torilla (Marktplaats). Whatsapitse tuli viestiä ostajalta ja lopulta joku maksuntarkastuslinkki. Ko 'tori'-palvelulla on maksupalvelu joka "jemmaa" rahat kunnes vastaanottaja kuitannut saaneensa tavaran, ts kuluttajansuojaa

Juuri nyt myyn suitsia, harmillinen heräteostos joka olikin liian pieni (po Full-koko).

WA-tyyppi olevinaan käytti ko turvauspalvelua. Linkki kuitenkin vei paikkaan jossa pankkini ABN AMRO oli väärin tavattu (ABN ARMRO). Ihan tosissani yleensä olen skarppina, mutta ylipäänsä linkin klikkaus oli ehkä lähimpänä huijauksi tulemista tähän mennessä. Laitoin tiedot huijarista Marktplaatsille, mutta eihän siellä mitään voi prepaidnumerolla. Poliisi ehkä olisi voinut sulkea huijaussivun, mutta en lähtenyt tekemään rikosilmoitusta (ei-tapahtuneesta rikoksesta), tod näk sivukin oli jo offline.

No, yllämainittu on vielä suht pientä (ei toki henk koht tasolla, jos tili olisi tyhjätty) mutta Hollannissa on viime aikoina ollut pari "hieman" isompaakin huijaustapausta.

Ensin, 23.12 Maastrichtin yliopiston tietokoneet kaapattiin ransomwarella eli kiristysohjelmalla. Myös back-upeihin oltiin päästy käsiksi ja n 10 vuoden tutkimusarkistot, sekä tietenkin kaikki tuoreempi tietoa oli lukkojen takana. Myös sähköposti oli nurin ja suurin osa tietokoneista ei ylipäänsä toiminut.

Kuvakaappaus yliopiston nettisivuilta.

Arvellaan venäläisten nettirikollisten olevan kaappauksen takana, lopulta yliopisto maksoi arviolta puoli miljoonaa euroa korjaus: lehti kertoo 6.2 että "vain" 200 000, jotta koneet ja tiedot vapautettiin. (Maastricht ilmoitti summan nyt itse, varmaan koska puoli miljoonaa oli kuitenkin turhan reippaasti yläkanttiin). Tästä on ollut paljon juttua jälkeenpäin, sillä yliopisto = veronmaksajien rahaa. Toivotaan, että tämä herättelee muita instansseja suojautumaan / varakopioimaan paremmin!

Viimeisin nettisivuilla oleva päivitys kaappauksesta kertoo, että etätyö ja printtaaminen sujuu taas.
Päivitys on päivätty 27.1, kun lunnaat maksettiin jo joulukuun lopulla. Ihan hetkessä ei verkkoa ole saatu takaisin pystyyn!

Ja nyt oli viime perjantain uutisissa juttua Twenten Kansallismuseosta. He ovat ostaneet alla näkyvän teoksen, John Constablen maalaaman Hampsteadin näkymän vajaan 3 miljoonan euron hintaan Lontoolaiselta taidekauppiaalta Simon C. Dickinsonilta.

John Constablen maalaus "Hampstedin näkymä".

Kauppa tehtiin jo 2018 mutta seuraukset tulivat nyt vasta julkisuuteen. Taulu on jo Twentessä mutta ei näkösällä, sillä siiheen liittyy kohtuullinen kiista.

Dickinson nimittäin jossain kohtaa kyseli, että mites se maksu? Kävi ilmi, että taulu oli jo maksettu. Mutta rahat eivät tavoittaneet Dickinsonia, vaan Twenten museo oli maksanut nettihuijareille. Sinne meni, vajaa 3 miljoonaa, että humahti.

ED 1.2.2020 Twenten unelmaoston miljoonat hävöksissä. Vas museon julkisivu.

Ihan tarkkaa tietoa ei ole (kerrottu?) miten tässä näin kävi, ilmeisesti kuitenkin rosmot ovat hakkeroineet sähköpostiliikenteen ja lähetelleet puolin ja toisin vääriä viestejä, joiden joukossa lasku ja maksutiedot. Museo sanoo olleensa skarppina ja tilinumerokin oli jotenkin tsekattu. Se oli Hong Kongiin mutta museon edustaja toteaa: se ei ole taidekauppamaailmassa tavatonta.

Nyt aiheesta taistellaan oikeudessa, että kumman sähköpostiin on tunkeuduttu ja kummalla ei turvallisuus reilassa. Ts kumman vika (ja kuka saa pitää taulun).

Ps. blogiin tulee  nykyisin välillä mainoskommentteja. Toistaiseksi onneksi asiasivuja, mutta tätä ei ole tarkoitettu traktorikorjaamojen tai hinauspalvelujen mainostamiseen. Lisäksi lukijita on aika vähän joten somemainontaa kannattanee harrastaa muualla noin muutenkin. Poistin eilen kaikki "linkkikommentit" ja jatkossa poistelen myös sitä myöten jos niitä tulee.

Ketunmetsästys 2/5: Lähdön valmistelua

Edellisosassa jäätiin baariin odottelemaan metsästyksen alkua. Jossain kohtaa sitten menin pihalle ja sielläpä yhtä hevosta jo satuloitiin. Kävi ilmi, että se vetäisi hajuvanan. Sain vedettyä hihasta Moniqueta, joka järjesti tapahtuman. Juu, helposti voi seurata pyörällä, eka pysähdys on tuosta ensin oikealle ja sitten liikenneympyrä ja sen puutarhakeskuksen taa ja... Aika nopsaan hukkasin punaisen langan, sillä en tunne paikkoja, joten edelleen vaan valmistauduin seuraamaan autoja tmv. Kyseinen Monique oli hajuvanan vetävän Roosin äiti. Monique ja miehensä omistavat hotelliravintolan, jonka pihasta koko touhu lähti, ja osallistuivat toki itsekin.

Sentään yksi tweedi kuvissa. Roosin poni on Irish Cob, ilmeisesti jalkakarvoistaan klipattu tinkeri.
Rotu ei ole tunnettu urheilullisuudestaan, mutta poikkeus vahvistaa säännön?

Jostain syystä Roos sitten lähteissä pukkasi ko hotellin aulaankin.

Kamerassa oli väärät asetukset, rajusti vaalennettu kuva, siksi raidallinen.

Ja sitten menoksi.

Tällä välin muut valmistautuivat. Tweeditakit oli vaihdettu mustiin ja hevosia purettiin autoista. Etiketti sanoo, että hevosen oltava siisti, joten lettejä oli. Ja pari klaniksi ajettua, niin ei tarvitse nähdä turhaa vaivaa.

Vas letit, oik klani (ja tweediä vielä)

Ja sittenpä bongasin tutun. Haarlemissa, ex-tallin naapurissa, asusti metsästäjäperhe. Vaimo ratsastaa myös naistensatulassa ja olen hänen kanssaan muutaman kerran jutellut aiheesta eri tapahtumissa. Ja ratsastanut talonsa/tallinsa ohi monta kertaa. Yrittänyttä ei laiteta joten menin esittäytymään. Hän oli siellä poikansa kanssa, joka osallistui. Kutsusta, tietenkin, koska metsästyksiin ei tosta vaan ilmoittauduta. Olivat ajaneet reilut 2h päästäkseen tänne asti.

Tämä ei ole tuttuni, onpahan vaan vanhempi osanottaja ja heppansa jonka harja oli leikattu lyhyeksi
ja nyt ylikasvanut törö. (ja oik tweed).

Ja hänpä tarjosi (vaikkei minua toki tunnistanut), että voin tulle heidän autoon mukaan. Hän nimittäin irroitti vihreän MB Jeeppinsä (joku vm 2005 about) heppatraikusta ja lähti seuraamaan. Ja kun mainitsin pyörän kutsu tuli spontaanisti (enkä edes maininnut tarkoituksella kalastellen, päinvastoin hetken mietin suostunko, sillä nythän en pääsisi aiemmin pois, ja päättyimisaika on 17). Homma sinänsä super, sillä nyt oli oma opas, kymmeniä vuosia aktiivimetsästellyt ja Hollannin vanhimman metsästyssseuran jäsen (jolla on jopa nettisivut - ei kuitenkaan kalenteria tmv). Että voi kysellä tyhmiä, jonka mahdollisuuden käytin 100%.

Huomaa Masterin (oik) 'koristekypärä', ohut ja ilman leukahihnaa.

Jonkun ajan kuluttua porukka oli selässä ja mentiin etupihalle odottamaan. Koirat päästettiin vapaaksi ja kaikki kokoontuivat sitten siihen. Kiltisti seisoivat, vaikka olisi luulut hevosten jo hieman hermoilevan, että kohta mennään. Rutiinilla? Ja torvisoittokunta soitti alkuviisun. Ko soittokunta seurasi kanssa koko metsästyksen ja töräytteli joka taukopaikalla + lopuksi.

Taisivat tässä vielä harjoitella / lämmitellä.

Sitten metsästyksen vetäjä, Master, joka on myös ko klubin Huntsman, nosti maljan onnistuneelle jahdille ja vihdoin päästiin matkaan.

Tinatuoppi

Oppaani kertoi, että koirat ovat aina metsästysyhdistyksen omistuksessa ja Huntsman on niiden ykkösvastuussa. Taidan tehdä koirista oman osasensa. Hän kertoi myös, että joka yhdistyksellä on omat värit takissa. Esim hänen yhdistyksessään on punainen takki harmaalla kauluksella. Naisilla musta tai sininen. Nyt isännöivällä yhdistyksellä on musta takki ja viininpunainen kaulus. Kaulus ja napit (!) pitää ansaita, joten osalla oli ihan vaan musta kaulus.

Oppaan poika ja kutsuneen klubin jäsen tunusväreissä.

Nappeja nyt en lähemmin tutkinut, mutta osalla oli viisi eli paljon ansaittu ja vähimmillään kolme, kullanvärisiä (vai pronssisia). Ja yhdellä kauluksettomalla ihan vain mustat napitkin, mikä lie koe-jäsen? Punatakkisia kerhoja on Hollannissa ainakin kaksi, toisella on sitten vihreä kaulus. Mitenköhän, jos on kolmen napin takki ja tienaa uuden, pitääkö ostaa uusi takkikin? Vai askarteleeko itse napinläven? Nappeja ja kauluksia ansaitsee osallistumalla mutta myös sankariteoilla, kuten pelastamalla koiran ojasta.

Mustanappireppana. Symppis heppa.

Varusteet noin muutenkin seuraavat Britti-linjaa, kellerviä housuja ja samettikypäriä (parilla ilman leukahihnaa eli puhdas koriste). Kahdella oli turvaliivi, toinen oli kokeneemman oloinen osallistuja, toinen ihmeellinen turisti. Miten hän oli päässyt mukaan en tiedä, sillä mukaanhan pääsee vain kutsusta. Tämä henkilö sai oppaaltani paljon kritiikkiä, sillä pukeutumisetiketti aivan pielessä, mm hiukset irti. Myös ratsastustaito oli siinä ja siinä, hän tulikin monesti viimeisenä ja kun hevonenkin oli aika ruppana en tullut ottaneeksi edes kuvaa. Ja sitten hieman ennen kolmatta taukoa, kolmannen run:in puolivälissä, hän kysyikin miten ratsia kotiin. Tässä kohtaa turismi kävi ilmi, sillä kysysmys esitettiin Englanniksi. En tiedä oliko hän saksalainen vai ranskankielinen Belgi. Anyway hän sai ohjeet ensin suoraan, sitten radan yli, sitten oikealle... ja viimeisenä Good luck! Sinne meni.

Ainoa turvaliivillinen.

Hevosilla myös usein hunter-suitset (littanaa nahkaa kuonohihna), ja asiaan kuuluu myös satulan muotoinen huopa eikä neliö. Martingaaleja ja rintahihnoja oli, suojia jonkinverran myös (vaikka hankauman riski tietenkin kasvaa kun ollaan tuntikausia liikenteessä ja monesti mudassa). Hevosia oli sekä järeitä vanhanajan huntereita että täysiverisempiä nykyajan kenttäratsuja.

Hunter-turpahihna ja otsahihna ja hieman järeämpi, kupera, pää. Klani ja isot korvat, melkein menisi muulista.
Takana selvästi sirompi.

Nuoret (alle 18-vee) pukeutuvat tweediin, kuten hajunvetäjäkin. Hän onkin vain 14-vuotias ja ekan runin jälkeen kekkaavat, että alle 16-vn ei sovi ratsastella yksikseen, joten loput runit on isä rinnalla.

Mutta ei mennä asioiden edellen, ensi kerralla se koirajuttu ja ehkä aikanaan päästään jopa pihasta. Jatkuu...