lauantai 26. maaliskuuta 2016

Uhattu kauris ruokalistalla

Hieman hätkädin ylläolevasta otsikosta männäviikolla paikallislehdessä. Että mitenniin uhattu, niitähän on juurikin liikaa? Tarkempi tarkastelu paljasti, että otsikko olikin "Uhattu kauriista ruokalistalla".

HD 18.3.2016

Jovain, Hollannin luonnostavieraantuneet luonnonystävät taas asialla. Kuten yllä jo mainitsen (ja tästä pitää vielä jossain kohtaa kirjoittaa hieman laajemmaltikin), kauriita on tässä lähidyyneillä aivan liikaa. Ne juoksevat autojen alle, tonkivat pihat ylösalaisin, syövät dyynit kaljuksi ja jopa tuhoavat kukkapeltoja. Alunperin koko laji ei edes Hollantiin kuulunut, Prinssi Maurits istutti ensimmäiset kuusipeurat (joita aion jatkossakin kutsua virheellisesti kauriiksi) Haagin dyyneille 1593.

Koska kauriilla ei ole täällä luonnollisia vihollisia kantoja pitäisi hoitaa ampumalla. Ja tästäkös keskustellaan ja mielenosoitellaan. Lopulta tänä talvena Kennemerduineilla ammuttiin 56 kpl (vähennystarve olisi sadoille). Ja osa näistä toimitettiin ravintolaan Brouwerskolkje. Laaturavintola, jolla edellisen omistajan aikaan oli jopa 2 Michelintähteä. Brouwerskolkje sitten mainostamaan lähiruokaa ja siitäkös riemu repesi.

Kauriita talon pihassa

Lähinnä facebook oli tietenkin kohteena, haukkupostausta haukkupostauksen perään, kuten  "Käsittämätöntä toimintaa, paskiaiset" sekä "Kaikki ammutut kauriit ovat nyt kantavana. Oksentaisin, jos sellaista minulle tarjottaisiin" (vain uroita on ammuttu). Jopa tappouhkauksia. Lisäksi vastustajat varailevat pöytiä mutta eivät tulekaan, josta tietenkin on haittaa ravintolan toiminnalle.

Niinpä Brouwerskolkjen ei auttanut kun poistella jokunen facepäivitys ja siivota mitä siivottavissa oli. Lisäksi he tekivät uhkailusta rikosilmoituksen, ja ainakaan nettisivuilla ei kaurista enää mainosteta. Harmi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti