keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Nopeussakot

Jokunen viiko sitten kerroin tutkatiedotteista. Liikkuvien tutkien lisäksi täällä on liikkumattoamia kameroita reippasti ja lisäksi välimatkamittauksia. Tässä pieni katsaus Hollanin ylinopeussakkotouhuihin.




Ensin kevyt tilastokatsaus, lähde paikallislehti 13.2.2017:

Koko vuoden 2016 sakkosaldo ei ole vielä tiedossa. Touko-elokuussa sakkoja kertyi 2,9 miljoona kappaletta, joten koko vuodelle venytettynä lappusia postiteltaisiin lähes 9 miljoona. Hollannissa asuu 17 miljoonaa ihmistä, joten joka toiselle napsahtaa (teoriassa). Ainakin kesäkuukausina näistä vajaa kolmannes tuli välimatkamittauksista, joita on yhdellätoista tienpätkällä.

Peltitolppia on 642 kpl, ne ovat aina valtateillä (ei moottori-), ja usein liikennevaloihin yhdistettynä, eli risteysalueella. Ne kirjasivat kesäkuukausina reilun puolet sakoista (1,6 miljoonaa), joista osa (vajaa 100 000) punaista päin ajosta. Loput, tarkalleen 443 156, tulivat siirrettävistä kameroista (188 kpl) tai käsitutkalla.

Peltipoliisi 50-alueella Haarlemissa.

Siirrettäviä kameroita käyetään moottori- tai maanteillä. Käsimittausta  (hiustenkuivaajamalli) käytetään vain taajamassa, missä kameran asennus/tähtäys vaikeampaa. Tämä on ainoa malli joka vaatii pysäytystiimin vähän matkan päässä.

Pömpeleissä on aina kameran, ts sellaista suomen 6 pömpeliä tienvarressa joista yhdessä ehkä kamera ei harrasteta. Toki satunnaisesti käytöstä poistettu pömpeli pelottelee vielä vierailijoita, paikalliset toki tietävät hyvin nopeaan, ettei sitä enää tarvitse pelätä.




Yllä välimatkamittauksen varoituskyltti. Missä se loppuu, sitä ei kerrota kyltillä. Tutuilla reiteillä se on tiedossa tietenkin. Alun ja lopun väliltä mitataan keskinopeus. Periaatteessa 40 km 100 km/h välin voisi vetää puoliksi: 20 km 120 km/h ja 20 km  80 km/h sakoitta. Järkevintä on  kuitenkin vain körötellä rajoituksen mukaan, vakionopeussäädin on kova sana, ja satasen alueella voi mennä 107 ilman sakkoa (nopeuden korjaus -4 km/h ja 3 km/h ylityksistä ei sakoiteta). Onko Suomessa (nykyisin) välimatkamittauksia?

Klo on 06:30 ja köröttelen puolityhjää 5-kaistaista motaria madellen.

Huomaa myös älytön ajoitettu nopeusrajoitus, öisin (19-06) saa ajaa maksimia, 130 km/h, päivisin vain satasta. Ympäristösyistä, kuulemma, tällä tienpätkällä (A2 Amsterdam - Utrecht). Ylin kuva ja pimeäkuva ovat samalta tieltä, jos liikennettä on (Hollannin mittapuussa) vähän ja kaistoja on 5 niin 100 km/h on silkkaa kiusaamista! Siinä sitten körötellään ja katsotaan miten nopsaan 106 km/h vakinopeussäätimellä jurrutetaan 104 km/h ajavan ohi... Vuonna 2015 31% sakoista tuli tältä tienpätkältä, todellinen valtion lypsylehmä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti