maanantai 3. huhtikuuta 2017

Horze -päivitys uudestaan

Ehdin jo eilen kirjoittaa päivityksen, joka alkoi seuraavasti:

Kuten luvattu, palaan Horze-aiheeseen mikäli uutta infoa medioista löydän. Alkuperäinen kirjoitus Horzen hollaninpuuhista täällä. Tosin nyt mennään hieman blogin aiheen ulkopuolelle, kysessä ei ole hollanninpään havainto vaan suomalaismedian - Ilta-Sanomat on tehnyt aiheesta jutun.

Alunperin valmistivat ravivarusteita. Kuvassa Bold Eagle Prix d'Ameriquessa 2017.
En tiedä onko Finn-Tackia yllä.

Kuitenkin näemmä Iltiksen uutinen on otettu linjoilta. En tiedä asiasta sen enempää, joten poistan nyt toistaiseksi kirjoituksen joka lähinnä nojasi ko juttuun, pienin lisätiedoin.

Poistettu kirjoitukseni loppui näin:

Sinänsä täällä päässä on ollut nyt hiljaista, Agradin lisäksi muut eivät ole Horzen myyntiä lopettaneet ja paikallinen nettikeskustelukin on siirtynyt muihin aiheisiin. Jälleen, jos aihe nousee uudestaan pintaan palaan asiaan.

Eli tällä linjalla jatketaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti