keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Tuli lunta

Eilen tuli lunta lähemmäs 10 cm, ja se saattaa jäädä pariksi päiväksi. Muuten mukavaa, mutta useimmilla on kesärenkaat eikä hevosillakaan ole talvivarustusta (hokit). Kaaokseksi meni.

Talvirengaspakkoa ei ole, ja tietenkin nastat on kielletty. Arvelisin, että n kolmanneksella on talvirenkaat, itselläni oli aikoinaan työsuhdeautoissa, omiin en ole koskaan investoinut moisia.

Siellä se lymyilee, lumen alla. Koko iltapäivän ja illan tuiskutti, tässä ollaaan vasta n puolivälissä. Holskit putsailivat omiaan ihan vaan paljain (tai hansikoiduin) käsin, mullapa oli Kungsin lumiharja, pääsi hieman väline-elivistelemään.

Itse suoriuduin töistä (tallin kautta) kotiin nipinnapin, hitaasti eteni (20-30 km/h) mutta eteni sentään. Onneksi ei ole ylämäkiä! Kuvat ovat aamulta, eilen lunta ei ollut aurattu mitenkään ja urat syviä, kaksi kättä ratissa & kesärenkailla en alkanut kuvailemaan. Nyt aamulla oli tasaisempaa, joten nappasin pari huonoa kuvaa.

Kotikatu pihasta lähteissä. En ihan raaputtanut lasia puhtaaksi, oli sellaista ei-irtoa-millään huurretta joka lähti 3mm/rapsutus. Näkeeän tosta...

Kylänraitti

Hieman isommalla tiellä sentään näkyy asvaltti - tosin tod näk jäässä.
Kuulemma motarit paljaita, omalle reitille sellaista ei osu. En silti luottaisi, ettei tienpinta ole liukas, asteita kuitenkin -6 eli pureeko suola?

Ja tietty ohitellaankin vielä. Tod näk sentään talvirenkaat, ja toki Bemari.

Tuli sitten ruuhkaennätyskin eilen, 2300 km seisoskeli Hollannin teillä iltapäivällä. Esim työkaverin matka Veghel-Nijmegen, 50 km 45 min (no yleensä tunti ruuhkilla) vei eilen 2 tuntia ja 50 minuuttia. Ja yksi tallillesaapuja oli ajanut n 30 km matkaa Eindhovenista 2h 18 min.

Nyt en huomannut ottaa sadetutkasta kuvakaappausta, mutta se olisi ollut melko presiis samanmuotoinen kuin oranssi alue ruuhkakuvassa, liikkuen länsi>itä -suunnassa. Ruuhkakuva on pari tuntia huipun jälkeen.


Teksti-tv:n jutussa sanotaan, että kaaokselta vältyttiin, koska onnettomuuksia ei pahemmin ollut. 2300 km seisova jono siis ei ole kaaos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti