perjantai 18. helmikuuta 2022

Valjakkokulkue

Ei-ajankohtainen juttu vanhoilla kuvilla. Mutta onpahan kuitenkin, kun tapahtumat ovat olleet katkolla näitä ei viime vuosina pahemmin liene järjestetty. Kun kyseessä kuitenkin n 100v vanhat pelit ja vehkeet (ja replikat) touhu on joka vuosi saman näköistä. Eli wanhojen ajoneuvojen harrastus. Hevosajoneuvojen.

Kun olin vasta muuttanut tänne bongasin paikallisen tapahtuman: Perinteisten vaunujen paraati. Olin nähnyt (ja osallistunut) Suomessa Hevosen päivän paraatiin joten lähtökohtaodotus oli luokkaa muutama lava- tai kippikärry, ehkä kiesit? Nettisivuilta löytyi reitti ja eikun pällistelemään.

2005 en edes omistanut digikameraa, yllä kuva kuvasta paperialbumista. Friisikiesit.

Suu loksahti aikalailla auki kun kulkue tuli ohi, 20-30 valjakkoa, toinen toistaan hienommin pyntättyinä ja 70% jopa aitoja vanhoja vaunuja, yli satavuotiaitakin. Loput taitavia replikoita - itse en eroa osaisi katsoa.

Paremmat kuvat ovat vuodelta 2015

Kaikki kiiltää.


Homman nimi on reitti ja tauko (sherrytauko-nimellä, sama nimitys metsästyksessäkin) ja lopussa palkintojenjako, paras aito ja paras replika. Kokonaisuus vaikuttaa palkintoon, sillä ei pelkästään vaunun tule olla aikakuteen sopiva, myös valjaat, hevostyyppi ja kuskin ja matkustajien asut painavat vaa'assa. Touhun nimi onkin hollanniksi autenttiset ajoneuvot (/vaunut) eli alkuperäiskunnossa ja ihmistenkin asut samaa aikakautta.

Ei mikään teinien harrastus. Hevonenkin yli 20-vuotias.


Aito private coach 1800-luvulta. Richmond Park on Lontoossa.

Touhu on suht kallista (hevonen / hevosia, mutta myös vaunujen säilytystilat ja kuljetuskalusto). Itse vaunutkaan tuskin ovat kovin edukkaita, varsinkaan esimerkiksi ylläolevat 1800-luvun isot vaunut. Monesti harrastukseen kuuluukin osana entisöinti ja muu puunailu - siinä missä esim vanhojen autojenkin kohdalla. Ylläolevasa nelivaljakkotapauksessa vaunut omistaa joku muu ja hevoset ja kuski on lainattu valjakkoajoyritykseltä (hääajoa yms, näemmä omiakin vaunuja on kotitarpeiksi).

Huomaa koira


Hevoset monesti KWPN vaunuhevosmallia, rodusta (tyypistä) lisää täällä.




Paitsi vanhoja kaupunkiajoneuvoja tai postivaunuja myös maaseutuversiot saavat osallistua, kuten ylläkuvatut "juustovankkurit" joilla entimuinoin vietiin tuotteita (juustoa mutta myös esim vihanneksia) markkinoille. Aitoon kokonaisuuteen kuuluu naruohjat. 

Vuonohevonen on Hollannissa suosittu ja niinpä mukana oli myös sellainen, norjalaisvaljaissa.


Totuuden nimessä epäilen, että autenttisuus tässä hieman kärsii. En nimittäin usko, että Norjassa suitsittiin silmälapuilla, saati liverpoolkangella, jos aitoa elämystä haetaan. Itse asiassa tuttuni, jolla on jo aiemmin mainittu Mainio vuonohevonen, tilasi Norjasta ajosuitset. Niissä ei ollut silmälappuja ja lopulta hän teetti ne niihin erikseen - ruskeisiin suitsiin mustat laput. Hollannissa kun ei oikeastaan ajeta ilman lappuja.

(Lisäksi en ole varma ovatko vaunut aitonorjalaisia, tai ajeltavien asusteet. Pitäisi olla, jos ovat tosimielellä mukana).

Näille alkaa jo riittää.

Kuva kuvasta 2005 - silloin mukaan shettiksiäkin. Myös niillä silmälaput ja liverpool-kanget!
Vaunut Itävaltalaiset asiointivaunut n vuodelta 1900.

Minäkin - nykyisin suomenhevosen omistajana - voisin siis maahantuoda Suomesta jonkunmallin kiesit ja länget ja lähtea touhuun mukaan. Vai kelpaisivatkohan ihan puu-customitkin*? Siinä vasta olisi suomenhevosperinnettä!

*)vanhanmalliset ravikärryt

perjantai 11. helmikuuta 2022

Vastatuulipyöräily

Sunnuntaina oli tämän vuoden toinen myrsky. Tuulee ja sataa, eli täydelliset olosuhteet vastatuulipyöräilyn Hollannin mestaruuksille!


Kuva täältä, kuvaajan nimeä ei manittu

Ko tapahtuma jäjestettiin jo seitsemännen kerran ja osallistujalista oli hujauksessa täynnä. Hollannissa kun ei ole mäkiä niin vastatuuli on (maantie)pyöräilijän pahin vihollinen. Ja kun on aakeanlaakeaa ei ole esteitäkään pahemmin, vaan aina tuulee.

Tietenkin kilpailut järjestetään paikassa jossa esteettömyys on satavarma eli Oosterscheldekeringillä joka on osa suurta patokompleksia jolla Hollantia koetetaan suojella vedeltä. (Tästä voisi jossain kohtaa askarrella oman jutun.) Kilpailukohta on siis pato / silta etelä-pohjoissuunnassa (tai päinvastoin). Useimmiten Hollannissa tuulee lounaasta, jote kilpailu käytiin nytkin pohjoisesta etelään.


Reitti, eli "siltapätkä", Rotterdamin alla Länsi-Hollannissa (Google maps).

Alla pieni video.


Matkaa on 8,5 km ja välineenä järjestäjän käyttöön antama vaihteeton miestenpyörä. Voittaja taivalsi piirun yli 20 minuuttia. Mikä on siis melkein 25 km/h, tappotuulessa!

maanantai 7. helmikuuta 2022

Itsemurhaerotuslausuma

Jaaha. Heitin Googleen sanan disclaimer ja vaihtarina tuli sanakirja.org ja erotuslausuma. Tai vastuuvapauslauseke. Milläs nimellä tätä nyt pitäisi kutsua, lauseketta joka näkyy joka ikisen uutisjutun yhetydessä, jossa on jotain itsemurhaa tai sen pohdiskelua liippaavaa.

ED 11.1.2022

Yllä lehtijuttu Stromaesta, jolla on ollut vaikeampia aikoja, ja lopussa: Voit puhua itsemurha-ajatuksista anonyymisti: chat 113.nl, soita 113 tai soita ilmaiseksi 0800-0113.

Olletikin Suomessakin on itsemurha- tmv auttavia puhelimia. Täällä ko linjalle annettiin jo kauan sitten nimi 113 (vrt 112) mutta pitkään numero oli oikeasti 0900-0113. Pari vuotta sitten edesmennen nuoren vanhemmat kuitenkin pistivät julkisuudessa kampanjan pystyyn. Ilmeisesti nuori oli yrittänyt soittaa 113 mutta ei vastattu / ei toiminut. Tekniikka ei ollut mahdollinen tai jotkut säännöt estivät (koska 112).

Terveysministeriön valtiosihteeri Blokhuis otti kopin ja heinäkuusta 2020 113kin toimii suoraan.

Toisessa lehtijutussa epäonnistunut kolarointiyritys - nyt elämä hymyilee.
ED 4.1.2022

Netti kertoo, että Suomessa itsemurhia on n 800/vuosi, eli n 14,5 / 100 tuhatta asukasta, Hollannissa oli vuonna 2020 1825 itsemurhaa eli 10,5 / 100t. Suomessa siis n 40% enemmän väkilukuun suhteutettuna.

Monesti jos mainitsen tulevani Suomesta myös itsemurhatilastot mainitaan. Kun tutkin taustoja tähän juttuun löysin Hollannin tilastokeskuksen (CBS) jutun jossa itsarit on tilastoitu mm asuinpaikan, tavan ja sukupuolen mukaan. Ja suhteessa Euroopan muihin maihin.


Itsemurhat suhteutettuna väkilukuun 2019 Lähde
(tähti sanoo että väkiluvussa on jotain ikäjakaumaa mukana)


Listalta näkyy helposti, että Suomi on korkeammalla. mutta miksi Suomi on niin tunnettu itsemurhistaan, kun naapurimaa Belgia on Suomeakin korkeammalla? Taas opin uutta. (Itäblokki Suomen yläpuolella ei niinkään yllätä).

Nu.nl nettiuutissivun uutinen (kuvakaappaus) näyttelijän pojan omavalintaisesta kuolemasta.

Lauseke on lehti- ja nettijuttujen lisäksi käytössä myös televisiossa. Välillä teksti pyörii jo ohjelman aikana ruudun alalaidassa, joka tapauksessa ainakin lopussa lopputekstien ohessa.

Olisikohan lausekkeelle Suomessakin käyttöä? Ja auttaakohan se?


torstai 27. tammikuuta 2022

Keksintöjä Hollannista: WeTransfer

Kun kerron olevani suomalainen yleensä ykkösenä mainitaan Jari Litmanen (vaikka hänen huippuajoistaan on lähes 20 vuotta) ja kakkosena joskus Nokia (sama juttu). Käytännössä Suomi ei ole kauhean lujaa maailmankartalla. (Joskus yritän vielä liputtaa Angrybirdsejä, mutta eivät nekään kovin ajankohtaisia enää ole, kait). Kaikkineen en ihan heti en keksi mitään kovin ajankohtaista superkeksintöä joka olisi maailmankuulu. (Oura, mutta sekin on aika kapealle kansanosalle?)

Hollannin tunnettuus on astetta suurempi, täällä yritetään kovin ja keksitään ties mitä ideoita. Useimmat nykyideat ovat tietenkin nimeltään englanninkielisiä, joten välillä alkuperä tulee yllätyksenä.

Wetransferin logo.

Niinpä en ollut oikeastaan tajunnut, että maailmanlaajuisesti käytetty ilmainen tiedostonjakopalvelu Wetransfer:kin on hollantilainen. Nyt firma suunnittelee pörssiinmenoa ja oli siis uutisissa.

Alunperin firman perustaja työskentely OY Communications (*) markkinointifirmassa. Markkinoinnissa lähetellään aina isoja tiedostoja, kuvia ja videoita. Vielä reilut 10v sitten suuri osa tästä kulki kuriirien ja lähettien mukana USB-tikuilla. Yksi perustajista, Bas Beerens hermostui moiseen touihuun ja laittoi ensin pikku tiedostonsiirtelyohjelman pystyyn omaan käyttöön. Homma toimi kuitenkin niin hyvin, että tuotapikaa kysyntää tuli sekä asiakkailta että tuttavilta.

Useimmille tuttu näkymä. Lähetin itse itselleni pari heppakuvaa, että sain kaappaukset.
4,8 MB:n takia ohjelmaa ei toki yleensä käytetä vaan ehkä 20-30 MB alkaen.

Nykyisin ohjelmalla on kuukausittain 87 miljoonaa käyttäjää, joista suurin osa edelleen ilmaisia. Maksavia pro-käyttäjiä on nelisensataatuhatta ja työntekijöitä kolmesataa. Pro-käyttäjät tuottavat noin 60% voitoista ja mainokset loput. Wetransfer väittää tuottavansa voittoa, mutta viimeisimmät luvut ovat vuodelta 2019. Jos pörssiinmeno toteutuu numerot tulevat tietenkin julkisiksi.

Koska perustajilla on mainostoimistotausta Wetransferin mainonta on ollut alusta lähtien tyylikkäämpää kuin monen muun palvelun. Myös pieniä taitelijoita tuetaan, kuten tässä.

*) Tsekkasin firman sivut mutta en löydä selitystä OY:lle. Tuskin liittyy osakeyhtiöön kuitenkaan.

Lähde: ED 15.1.2021


torstai 20. tammikuuta 2022

Pannukakku!

Hollannin pannenkoek on (täytetty) lettu. Tästä pitä kirjoittaa toinen kerta - kunhan ravintolat ovat auki alan kerätä kuvamateriaalia. (Fiksu olisi kerännyt jo vuosien saatossa, kuuulun vielä wanhaan sukupolveen joka ei kuvaa joka lautasta ennen syömistä). Mutta tällä kertaa on kyse suomalaisesta pannukakusta.

ED viikonloppuliite Mezza 11/12.12.21: Suomalaisia leipomuksia
Epäilen, että kuvassa on pannukakku?

Lehdestä bongattu ravintelivinkki: aamupalalle sopii mennä Rotterdamiin, tarjolla on muun muassa runsas lajitelmalautanen tai vaikka suomalainen "pannukakku". Kivalia, sinnekö? Tsekkaan ruokalistan.

Kuvakaappaus ruokalistasta Picknick, Rotterdam

Eli: Suomalaisinspiroitu omenapannukakku mausteilla, hunajalla ja mascarponella. Lisärahasta lisukkeiksi tuoretta hedelmää tai rapeaa pekonia.

Ihanan perinteinen!

keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Paukkuvasara ja karbidimaitotonkka

Paukutella voi ilman ilotulitteitakin, ja vaikka itse olenkin ennemmin kauneuden (raketin) puolesta kuin pelkän pamauksen, monien mielestä tyhjänpaukuttelu on vähintään yhtä kivaa (ks ed kirjoituksen ps2).  Maaseudulla onkin ainakin kaksi perinnettä, joilla paukkuja saa aikaiseksi. Valitettavasti toinen näistä aiheutti kuluneena uutenavuonna kuolintapauksen.


Poliisi tutkii paukkuvasaraa, lähde 

Kyseessä oli paukkuvasara (klaphamer), lähinnä Twenten maakunnassa suosittu. Siinä pläjäytetään alustaan lusikallinen jauhetta ja pamautetaan (isolla) vasaralla, jolloin jauhe räjähtää. Perinne ei ole kielletty eikä jauhe (yleensä rikkiä ja natriumkloraattia, joskus magnesiumkloraattia) laiton.

Tällä kertaa jauheen alla oli metallinen "lautanen" tmv astia joka räjähdyksestä repesi palasiksi ja kappaleet lensivät kuin kranaatinsirpaleet ohikulkeviin poikiin. 12v sai osuman rintaan ja kuoli lähes välittömästi, toinen 11v sai osumat alaraajoihin ja on sairaalahoidossa. Allaolevalla videolla paukutellan.




Toinen paukutteluversio on karbidimaitotonkka. Tarvitaan maitotonkka, jonne tuupataan 100g karbidijauhetta ja 150 ml vettä, kansi kiinni. Jauhe reagoi veden kanssa ja kehittyy asetyleenikaasua. Noin 50 sekunnin kuluttua kaasu sytytetaan pitkän kepakon avulla (tonkan kyljessä on 6mm reikä) ja pamauksessa kansi voi lentää 100 metrinkin päähän. Myös karbidijauhetta voi ostaa vapaasti.


Karbidiammuntaa, otettu talteen jo 24.11.2020 (ED).

Vielä video.


Youtubessa on enemmänkin videoita, maitotonkan sijaan isommistakin välineistä kuten vesitankista

Ei ihan aukea touhun hauskuus, mutta olenkin keski-ikäinen nainen.


keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Ilotulitteiden myyntikielto

Nyt molempina koronauusinavuosina on ollut ilotulitteiden myyntikielto. Toki niitä sopi muutenkin myydä vain välipäivinä, mutta nyt siis ei ollenkaan ja ulkomalta maahantuonti ei ole sallittua, tietenkään. Kiellon syynä on terveydenhoidon ylikuormitus eli se, ettei sinne itseaiheutettuja silmävammoja tai sormettomuuksia kaivata.

Viime vuonna kielto päti suht hyvin. Jonkinverran tulitteita haettiin Belgiasta mutta paukutteluaika lyheni reilusti, omassa kylässä joku 10-15 min aiempien reilun puolen tunnin sijaan. Myös onnettomuudet vähenivät, 1.1.2020 oli 1200 tapausta ja 2021 vain 400.

Koetin ottaa paukutteluvideota mutta ei ollut häävi. Pari stilliä siis.


Porukka alkaa kuitenkin olla melko koronakyllästynyttä ja kiellosta huolimatta oli kutina, että tänä vuonna voi paukkua enemmänkin. En tunne Saksan ilotuloitemyyntisääntöjä mutta oletan, että siellä jotain rajoitteita, sillä Saksaa ei lehtijutuissa mainittu kertaakaan. Mutta Belgiasta tulitteita rahdattiin pakulasteittain. Päivän - pari ratsasivat rajalla, mutta ei joka pikkutietä voi valvoa, eikä 24/7. Eli vaikka joku tuhat kiloa saatiin haaviin, moninkertainen määrä ui verkosta ohi. 

Ja niin touhu oli kuin ennenvanhaan, tauotonta paukuttelua yli puoli tuntia. Ja toki jokunen päivä sitä ennen jo paukkui. Meinasin, että ehkä tämä on lähinnä täällä (Belgian) rajan tuntumssa, mutta lehtijutuissa oli droneilotulitekuvaa Friisinmaata (Drachten) myöten, eli kyllä kauempaakin lähdetiin liikkenteeseen.


Erityisen hapanta touhu on tietenkin ilotulitemyyjille, jotka toki jollain tasolla saavat korvauksia valtiolta, mutta ei se ole sama asia tietenkään. Belgiassa sensijaan on kääritty kivat voitot. Myös vaate- yms kaupoissa. Hollanin lockdown sai kansan liikenteeseen ja välipäivinä oli tungosta junissa ja jonoja rajalla kun lähdettiin shoppailemaan - tai ihan vaan ravintolaan syömään - vapaaseen Belgiaan.

ED 3.1.2022: Ärtyisyyttä megatulituksista; Näennäissääntö todella tympeä Hollantilaisilla kauppiaille.

Kaikesta huolimatta ensiavuissa oli suht rauhallista. Olivatkohan tulittelijat kuitenkin tietoisempia riskeistä ja varovaisempia? Vai paukuteltiinko vähemmän oikeasti laittomia (liian isoja) paukkuja ja tykinjysyjä, kun perusraketillakin jo rikottiin lakia? Oli syy mikä hyvänsä, hyvä niin.

ps valitettavasti (ainakin) 2 hevosta kuoli raketti(pamaus)säikähdykseen (jalka poikki). Pöh. 

ps2. Itse juttelin tallipitäjän kanssa tallipihalla puoliltapäivin kun kauempana pellon takana pysähtyi auto. Kuski pamautti kunnon jysyn ojanreunalla ja ajoi lujaa pois. Ei voi ymmärtää - kaikki hevoset (talli on siittola, tammoja siis ja varsoja) sinkoilivat. Onneksi välissä oli tyhjä pelto.