Jos nimi ei sano sinulle mitään, googleta ensin. Jutulle tulee muuten liikaa pituutta. Eikä Bob Ross edes kauheasti liity Hollantiin, paitsi että täällä on nyt ensimmäinen erityisesti hänen töiden ympärille koostettu näyttely. Jokunen teos roikkuu jos muutamisa museoissa, mutta nyt siis lajemmaltikin esillä.
Taattua laatua, puita ja vuoria
Museon ulkopuolella, instatausta?
Simppeli tila, ja olemmehan tottuneet näkemään maalauksensa juurikin telineillä, ei seinällä.
Työkaveri jo kuittasi: Jaaha, varmaan kaikki näyttelyn teokset tekaistu parissa tunnissa. Totta toinen puoli ja eihän tässä ehkä taide-taiteesta voi puhua. Mutta ilmiöstä voi joten ajoin iloiset 1,5 h Rossin teoksia katsomaan. Bob Ross oli mindfulnessia jo 20 vuotta ennenkuin koko käsite keksittiin. Samaa voi sanoa ASMR:stä.
Erilainen.
Ihmisiä!
Tämäkin tavallisuudesta poikkeava.
Hän maalasi aina 3 versiota, ensin valmistelu / testi, sitten aito Tv-versio ja pälle vielä viimeinen viimeistelty, josta meni kuva kirjaan. Valitettavasti vain yksi sarja oli kokonainen ja loput taisivat olla kirjakuvia. Kirjat ovat ilmeisesti jonkinlaisia maalausoppaita. Esittessä oli QR-koodit jaksoihin, pitäisi katsoa yksi ja verrata, näyttelyn kuva tod näk aavistuksen erilainen. Mutta hänen kädestä silti!
Kolmen sarja, oik eka-, Tv- ja kirjaversio. Linkki jaksoon. Näköjään hieman eri asetelma kuin yleensä, ei lähdetäkään tyhjältä kankaalta.
Esitteessä jaksonumerot ja QR-koodit.
Allaoleva filmi pyöri myös museossa: Missä ovat kaikki Bob Rossin maalaukset?
Museokaupassa sitten lähti mopo käsistä täysin, nyt on mukia ja liimalappua (post-it). Mukiin ilmestyy maalaus kun sinne kaataa kuumaa kahvia: Maalataan yhdessä! Ja pari mietelausetta saunaneteiseen.
Saippuapala ja minttupastillirasia Happy little mints.
Omat hankinnat.
Wau, taikamuki!
Lomalla on aikaa tehdä hölmömpiäkin juttuja, tykkäsin.
Pari kuukautta sitten
Rotterdamissa pulahti lehmä hetkeksi satama-altaaseen, mutta Leonardassa on
hieman enemmän triathlonistin vikaa - se ui/kellui 90 km!
Otsikossa väärä nimi, lehmä on naaras eli Leonarda. ED 27.7.2021
Saksan tulvat ylittivät
uutiskynnyksen Suomessa. Samaiset osuivat myös Hollantiin, mutta täällä
onneksi vain materiaalisia vahinkoja (ja eläimiä). Vesi oli ehkä jo hieman rauhallisempaa,
lisäksi korkeuseroja vähemmän eli virtaus hieman hitaampi ja kaiken päälle
Hollanti on vesimaa ja vallituksia yms
on rakenneltu viime tulvien (95/96) jälkeen innolla. Nekin auttoivat nyt.
Kuitenkin vesi pääsi
yllättämään maanviljelijä Har Smeetsin 40-päisen lehmälauman Echtin kylässä. Kun niitä
yritettiin torstaina siirtää oli jo liian myöhäistä: vesi nousi ja lehmät eivät
antaneet kiinni. Perjantai-aamuna läheisen kuppilan pitäjä totesi, ettei
lehmien mölinää enää kuulunut.
Lauantaiaamuna ohikulkenut
polkupyöräilijä bongasi Leonardan suvannosta Maas-joen mutkassa Graven kaupungin
lähellä. Puurojun seassa pilkottivat sieraimet. Palokunnalle pelastus oli jännittävä
- satttaisihan lehmä ryhtyä teutaroimaan ja vesi virtasi edelleen reippaasti.
Lisäksi siinä oli paljon rojua (rannoilta on löytynyt kaikenlaista
asuntovaunuista roskasäiliöihin ja huonekaluihin). Onneksi Leonarda oli lunki
uimapyräyksensä jälkeen ja saatiin suht helpolla maihin. Eläinlääkäri tutki sen
ja totesi, ettei naarmuakaan! Korvamerkki kertoi, mistä lehmä on kotoisin.
Reitti lehdestä.
Miten tämä on mahdollista? Sitä
ei kukana voi tietää. Epäillään, että mahdolliset suolistokaasut ovat
turvottaneet ja pitäneet lehmän pinnalla. Leonarda on jo palautettu
omistajalleen (joka somehypen päälle tietenkin lupasi, ettei teurasteta ikinä).
40 lehmän laumasta puuttu vielä 22 kpl.
Hollannissa huumekauppa on iso
bisnes, rikokset sen ympärillä
kovia ja vastustajien päiviltä
otto lähes arkipäivää. Ei onneksi ihan, mutta turhan usein kuitenkin.
Yksi isoimpia oikeusjuttuja,
joka nyt on meneillään, on Ridouan Taghin tapaus. Hänet napattiin pitkän
etsimisen jälkeen vuoden 2019 lopulla Dubaissa kiinni ja hänen arvellaan olevan
yksi suurimpia pomoja alamaailmassa. Hän liittyy vahvasti jo aiemmassa postauksessa
manittuun kruununtodistajaan.
Ja niinpä hän toimii (vielä vankilastakin käsin) häikäilemättömästi
hiljentäkseen ko henkilön. Ensin hän tapatti kruunutodistajan veljen (päiviltä
otto -linkki yllä). Sitten asianajajan (kruununtodistaja -linkki). Ja nyt
senverran ison julkkiksen, että tänne laskeutui melkein maansuru ja jopa Ilta-sanomien uutiskynnys
ylittyi.
Perheen kokosivun kuolinilmoitus la 17.7.2021 / Algemeen Dagblad.
Peter
R. de Vries oli rikostoimittaja ja julkkis, joka esiintyi melkein liikaakin televisiossa. Häntä
remmotiin joka keskusteluohjelmaan, sillä hänellä oli kärkkäitä mielipiteitä ja melkoinen ego. Hän ärsytti monia ja tv-esiintymisten aikana twitterissä
valiteltiinkin, että taas pakko vaihtaa kanavaa kun Peter R. ja nasaalihko äänensä
ovat taas kuvissa. Katsojaluvut puhuivat kuitenkin muuta, de Vries kiinnosti
katsojia. Koskaan ei ollut tylsää.
Pitkään hänellä oli oma rikosohjelmakin jossa mm
ratkaisemattomaksi jääneistä tapauksista. Edelleen hän toimi lähinnä
rikosasioita kommentoiden, mutta välillä lähes joka alan asiantuntijana.
Ampumapaikalla paljon kukkia ED 17.7.2021
Itsekin
kuulun ei-faneihin. Hän lähinnä ärsytti ja liimasin päälle jonkilaisen
macho-rikollistenkaveri-elvistelijä [varmaan rasisti ja homofoobikko]
-tarran. Toukokuussa tvstä tuli kuitenkin kertaluontoinen masked singer -tyyppinen show
jossa eläin- yms asujen sijaan julkkikset esiintyivät Drag Queeneina ja paneeli
arvaili kuka kukin on. Loppuhuipennuksena voittaja sai palkinnion, jonka jakoi
Miss Beutycase. Joka oli kuin olikin Peter R. de Vries. En ollut ainoa
yllättynyt ja saatoin samointein vetää viivan homofoobikko-ennakoluuloni yli.
Nimi Beautycase viittaa tietenkin caseen eli keissiin eli rikosten
ratkomiseen.
No,
yksi drag queen ei vielä kesää tee, mutta ampumisen -ja reilu viikko siitä
seuranneen kuoleman - jälkeen näkemykseni on muuttunut täysin. Tyypillistä ja
harmillista, vasta nyt.
Vaikka
de Vriesin esiityminen oli hyvin ego-painoitteista, oikeasti hän oli todella
helposti lähestyttävä. Ja toimi rikosjutuissa kuin terrieri, ei päästänyt irti.
Niinpä hän oli monessa tapauksessa omaisten viimeinen oljenkorsi. Joka, osin
kuuluisuusstatustaan hyväksi käyttäen, sai vanhat tapaukset uudestaan
valokeilaan, taas kerran etsittiin 1993 kadonneen Tanja Groenin ruumista (vielä viikko ennen de Vriesin kuolemaa),
vuonna 2012 hän ratkaisi vuodesta 1999 ratkaisemattoman Marianne Vaatstran
tapauksen (vaatimalla DNA-kokeita kyläläisiltä, ja niin sieltä löytyi vapaaehtoisesti näytteen antanut melkein-osuma eli tekijän sukulainen ja sitä kautta tekijä) ja erityisen tunnetuksi hän tuli Nicky Verstappenin tapauksessa. Poika (12v) murhattiin 1998 luonto-alueella ja
vain ja ainoastaan de Vriesin jatkuvalla asian esiintuonnilla ja
periksiantamattomuudella tekijä saatiin (myös DNAn avulla) 2020 kiinni. Yli 20
vuotta (!) hän oli perheen tukena ja keksi uusia keinoja miten asian voisi ratkaista.
Suljettu muistotilaisuus. (kaikki koronatestattu). Viimeiset aplodit 'suurelle ihmiselle'.
Nämä
kaikki hän teki ilmaiseksi, tienestejä tuli mm niistä tv-esiintymisistä. Ja tv:n
ulkopuolella hän oli aina omaisten tavoitettavissa, tuki ja turva (ja se viimeinen
oljenkorsi), vastasi puhelimeen tai soitti takaisin, ystävystyi välillä oikeasti
autettavien kanssa. Esim kaksi miestä istui syyttöminä murhasta vankilassa, vuosien
jumpan jälkeen kun hän sai ne vapaaksi (2007) toisesta tuli niin kaveri että kyläilivät
edelleen lähes viikottain. Ja näiden julkisten juttujen lisäksi pienempia oli
satoja, ehkä tuhansia.
ED la 17.7.2021
Joku
sanoikin, että satojen ihmisten viimeisenä toivonkipinänä oleminen ei voi olla
helppoa, mutta Peter kantoi sen taakan hyvin ja teki aina kaikkensa.
Kun
de Vries ammuttiin hän käveli juuri TV-studiolta parkkihallille, keskellä
Amsterdamia, vilkkaalla ravintolakadulla. Puolisen vuotta sitten hän ryhtyi
kruununtodistaja Nabil H:n (ks aiemmat linkit) luottamushenkilöksi. Koska
Nabilin ympäriltä oli jo tapettu ihmisiä hänelle tietenkin tarjottiin
vartiointia, mutta hän kieltäytyi. On mahdotonta olla toimittaja -
saati rikostoimittaja jolla kuitenkin jokunen puolituttu myös alamaailman
puolella - jos joutuu paljastamaan kalenterin kolmansille osapuolille. Ja mikä
on lähdesuoja jos mukana on kolme vartiokorstoa kun Peter haastattelee? Olen
tietoinen riskeistä. Jonkun tämäkin on tehtävä, en voi sanoa ei. Jos tulisi olo,
että nyt menee liian jännäksi olis varman parempi ryhtyä MeNaisten toimittajaksi. (hyvin vapaa suomennos). Hänen mottonsa oli: On bended knee is no
way to be free eli polvistuneena et ole vapaa (hyvin vapaa suomennos).
Jonoa tavisten kunnioitushetkeen. Ja Litmasen paita (ks teksti alla). ED 16.7.2021
De Vriesille järjestettiin
yleinen jäähyväistilaisuus Carré-teatteriin. Varsinaisia kutsuttuja oli
seuraavana päivänä 800 eli ns lähipiiri. Näitä hieman kaukaisempia, joihin
hänen toimintansa oli jättänyt jälkensä, tuli keskiviikkona paikalle 7500 kpl. Esim aiemmin
mainitun Marianne Vaatstran kaveri. Tai jonkun pienemmän jutun autetut jotka
totesivat Hän ajoi luoksemme useamman kerran. On aika pieni vaiva ajaa
nyt kertaalleen hänen luo. Jono oli pahimmillaan yli 2 tuntia.
De
Vries oli Ajax-fani ja arkun vieressä olikin Ajaxin pelipaita. Tarkalleen
ottaen Litmasen, nimmarilla. Sen
piti mennä Nicky Verstappenin hautaan mutta se myöhästyi. De Vries piti sitä
koko 20 vuotta konttorinsa seinällä, ettei juttu unohdu.
Nyt
on jo ilmoittetu, että de Vries saa synnyinkaupunkiinsa Aalsmeeriin oman
kadun.
Tulipas
pitkä juttu, mutta tämä murha kyllä pysäytti. Koko Hollannin. Tekijät saatiin
ihan muutamassa tunnissa kiinni, mutta taas toimksiantaja tietenkin joku ihan
muu. Sadat ihmiset menettivät oljenkortensa. ja toki perhe miehen ja isän. Hän
olikin sanonut jossain haastattelussa, kun kysyttiin mistä hän haluaa, että hänet
muistetaan: Että olin hyvä isä.
Jos
olisin ko haastattelun joskus katsonut, olisin ehkä jo hieman saanut osviittaa,
että de Vriesin pinnan alla oli muutakin kuin kovanaama rikosreportteri.
Inspiraationa kirjoitukselle oli tietenkin Azerbaidžanin euroviisu, joka on hollantilaisten säveltämä ja tuottama. (Väitetään, että biisissä myös ihanpieni Army of Lovers sämpli. En bongaa, saa kertoa missä?).
Mata Hari oli kuuluisa ensimmäisen maailmansodan vakooja. Ja kurtisaani sekä vatsatanssija. Nimi viittaa itämaihin ja olen aina luullut hänen olleen kotoisin suunnalta Arabia / Irak / Iran tmv. Tai edes Marokko. Tietenkin voi pohtia miksi moisista maista kotoisin oleva toimisi eurooppalaisessa sodassa vakoojana?
Mata Harin kuvat Wikipediasta, kuvaaja tuntematon.
Vaan Mata Haripa oli perihollantilainen, friisimaalla syntynyt ja oikealta nimeltään Margaretha Geertruida Zelle. Hän syntyi 1800-luvun loppupuolella ja oppi itämaisen tanssin asuessaa miehensä kanssa Indonesiassa, silloisessa Alankomaan siirtomaassa. Palattuaan hän alkoi käyttää itämaista nimeä ja olla olevinaan jaavalainen (Mata Hari on malesiaksi 'Päivän silmä' eli aurinko). Hän saavutti suurta suosiota itämaisena tansijattarena ja myöhemmin myös näyttelijänä. Kunnes sekaantui vakoiluun (syyllisyydestä on sittemmin myös epäilyjä) ja lopulta teloitettiin, vain 41-vuotiaana.
Nuori Griet Zelle
Ei siis ole kovinkaan kummallista, että juuri hollantilaiset tekevät Mata Harista - maannaisestaan - euroviisukappaleen.
Hollannissa on tosi usein 1+1 ilmaiseksi tarjouksia. Useimmiten ei-syötävissä (hiushoito, tiski, siivous), mutta välillä myös jäätelöä, mehua tai vaikka tammikuun alun lempiruokaa - pakastepizzaa. Tämä on täällä ainakin tutkittu, että pakastepizzoilla on myyntipiikki tammikuun alussa - kun jouluna ja uutenavuotena on tsempattu laaturuokaa otetaan tammikuussa iisimmin.
Aukeama Kruidvat kemppakauppaketjun mainoslehtisestä. Välillä tarjous on 50% mutta yleensä 1+1 tai jopa 2+2, jotta myydään enemmän.
1+1 -tarjoukset ovat ihan aitoja, hintaa ei koroteta juuri ennen tarjousta ja jos tuote on harvoin 1+1 -tarjouksessa se on oikeasti halpa (esim ne pizzat ja muutkin elintarvikkeet). Mutta tietyt tuotteet ovat joka viikko jossain kauppaketjussa 1+1. Esimerkiksi shampoo tai astianpesuaine. Jos siis jompikumpi on loppumaisillaan haetaan netistä (tai paperinkeräyksestä) tarjouslehtiset: Ah, Etos, Kruidvat, PLUS, Vomar... ja oikeastaan aina osuu. Ko tuotteista myydäänkin noin 90% tarjouksien kautta.
Muutama sivu toisen kemppakaupan, Etoksen tarjousvihkosta. Kuten näkyy esim Garnierin aurinkotuoteet ovat molemmilla tarjouksessa. Etoksen tarjous on laajempi: Kaikki Garnierin tuotteet. Ja saa yhdistellä eli ei ole pakko olla kaksi samaa lajia vaan esimerkiksi naamarasva ja hiusväri.
Ruokakauppa Albert Heijn vetää edellämainituista ohi tarjouksella 2+3 ilmaiseksi (-60%). Todellista lavakauppaa. Elvitalit (hollanniksi Elvive) ovat myös Kruidvatissa 1+1 (ks myöh, ei osunut kuvakaapatulle aukeamalle). On melkein vaikeaa ostaa normaalihinnalla. Kaikki tarjousesitteet ovat kaapattu 15.7 eli yhtäaikaa voimassa. Esimerkit olisi voinut etsiä millä hyvänsä viikolla, ei vaadi vaivaa, aina on. 2+3 tosin harvemmin.
Ja kyseinen tarjoushan ei ole usein toistettuna mahdollinen, ellei normaalihinta ole reippaasti yli normaalin. Jos 1+1 eli puoli hintaa on hinta jolla tuote lähes aina myydään, se on normaalihinta. Vai onko? Tein tutkimusta Saksassa.
Kävi ilmi, että Hollannin ns normaalihinta on täysin yläkanttiin. Jopa niin paljon että aurinkorasva 1+1 tarjouksessakin on yli Saksan normaalihinnan!
Yllä Kruivat alla dm.de eli Saksan vastaava. Ainoa poikkeus kalliimpi naamarasvaversio (vas).
Hiusväreissä ero on vielä suurempi Saksan hyväksi.
Todellinen tarjous Etoksella, 2 kpl 22,- eli 11 euroa/kpl. Maksaa vain tuplaten mitä Saksassa!
Vielä pari kemppaesimerkkiä.
Hei mutta erohan on alle puolet, Hollanin 1+1 on halvempi! Myönnetään, 4,39 hinnalla piirun alle, 4,99 on yli. Huomaa, että Saksan puteleissa 50 ml enemmän.
Kemppa = asia selvä. Toinen vahvan alentelun tuoteryhmä on puhdistusaineet. Sen vertailu on vaikeampaa, sillä Saksassa selvästi eri merkkejä. Osa on sitten loppupeleissä samaa eri nimellä mutta muutama isompi merkki puuttui, kuten Sun konetiskiainetta ei ollut ollenkaan ja pyykkiaineetkin erilaisia. Pari vertailua kuitenkin. Ja näköjään näissä Hollanti vetää pitemmän korren. Ei toki normaalihinnalla mutta 1+1 (tai 2+3) menee alle Saksan.
Tässä kova tarjous, kunhan kotona on kaappitilaa.
Antikalissa on Saksassa 50 ml enemmän ja Finish paketit erikokoisia (52 vs 100 kpl). Silti, jos Hollannissa 1+1, on edukkaampaa.
Tässä ainoa vanhempi tarjousesimerkki, jonkun viikon taka 2+2. Ilmeisesti kalkinpoisto-ominaisuudelle annetaan Saksassa hintaa, WC-ankka on Hollannissa jopa normaalihintaisena Saksaa halvempi (2,19 vs 2,49). Tavisversioissa normaalihintojen ero on sen n 25-30% kuiten muissakin puhdistusaine-esimerkeissä yllä.
Aikoinaan juttelin Belgialaisen kanssa, joka sanoi, että Belgiassa ko tarjoukset eivät toimisi. Kuluttajat nousisivat kapinaa, sillä he arveisivat, että normaalihinta on vedätystä. Mene ja tiedä, ilmeisesti holskia viritelmä ei haittaa, kunhan halvalla saa, tai ainakin luulee saavansa.
Tarinan opetus - älä ikinä osta kemppaa tai puhdistusaineita normaalihinnalla Hollannissa!
Ja itse taidan siirtää kemppahankinnat jatkossa Saksaan, siellä kun saa vihdoin taas käydäkin. Monta kuukautta oli koronasulku (testipakko) Tosin kohta voi mennä sulki taas kun tartuntaluvat täällä räjähtäneet täysin (ks ed kirjoitus, viikkoa myöhemmin lovut ovat jo 10 000 / pvä).
Ps alkoholinmyyntilaki muuttui 1.7.2021 - olutta tai viiniä ei enää saa myydä 1+1. Jo aiemmin oli kielto käyttää sanaa 'ilmainen' alkoholin yhteydessä joten 1+1 sijaan ilmoiteltiin "osta 2 maksa 1". Viimeisellä viikolla kesäkuun lopulla tarjoukset tekivät kauppansa. Nyt maksimi on -25% (toinen puoleen hintaan).
Täällä vapautui juhannusviikonloppuna aika paljon. Biletyskin, yökerhot yms. Eivät toki 100% vapautuneet mutta negatiivisella testillä sisään. Ekat festaritkin jo oli.
Kuva Pexels.com / Eduoardo Tommassini
Testitulos on QR-koodi ja niitä sitten piti tarkistella ja vertailla henkkariin tmv. Mutta helppohan niitä on laittaa kuvakaappauksena kaverille. Varsinkin kun testipaikkoihin oli pitkät jonot. Lisäksi ko rekisteröitijärjestelmää yritettiin hakkeroida ensimmäisenä vapausviikonloppuna, joka sekoitti pakkaa entisestään.
Lähikontaktin ja testiräpellysten (huijaustenkin) myötä tartunnat nousivat räjähdysmäisesti.
Todennetut tartunnat / päivä. Kesäkuun lopulla, vapautuksen aikoihin, tartuntoja oli n 500 / päivä. Eilen torstaina melkein 5500.
Nyt mietitäänkin laitetaanko bileet uudestaan seis vai mitä tehdään. Rokotussuoja on hitaan alun jälkeen Euroopan top-kolmosessa mutta tartunnat ovat nyt tietenkin bileporukoissa eli parikymppisillä ei-vielä-rokotetuilla. Jotka harvemmin teho-osastoja kuormittavat. Ja kun vanhukset on jo rokotettu (suojassa), onko aihetta toimenpiteisiin vai ei?
Täällä ei muuten ole puhetta kisaturistitartunnoista vaikka niitäkin luulisi olevan - olihan Budapestissa tuhansia hollantilaisia todistamassa tappiota.
Jengiä tarkistusjonossa Eindhoven juhlakadulla / ED 5.7.2021
Henk koht osuu sikäli, että olisin tulossa Suomeen elokuussa, eka kerta 1,5 vuoteen (ja kahdella rokotteella). Mutta näillä lukemilla Hollanti värjäytyy nopeaan korkean riskin maaksi, mikä voi laittaa matkustelulle kapuloita rattaisiin. Elämme jännittäviä aikoja, onneksi en ole hankkinut vielä lentolippujakaan.
Kuninkaalla on kultavaunut. Ne valmistettiin 1800-luvun lopulla kansankeräyksellä Amsterdamilaisten keskuudessa kuningatar Wilhelminan valtaanastujaisten kunniaksi. Vasta 1901 niitä käytettiin ensi kerran, Wilhelminan häissä. Sittemmin vaunut ovat vakiintuneet käyttöön prinsjesdagina eli parlamentin avajaispäivänä syyskuussa. Ko päivästä tämän postauksen loppupuolella, myös videolinkki vuoden 2014 prinsjesdagiin, jossa kultavaunut olivat vielä käytössä.
Kuva Prinsjesdag 2015, ED 10.6.2021
Vuoden 2015 Prinsjesdagin jälkeen vaunut otettiin käytöstä ja restauroitiin. Mikä ei ollutkaan ihan pikkukeikka sillä kesti reilut 5 vuotta. Kesäkuun alkupuolella ne vihdoin ilmaantuivat taas rahvaallekin näkösälle ja viettävät tulevat kuukaudet Amsterdamin museon sisäpihalla.
Vaunut nostettiin museon sisäpihalle tiukassa paikassa vs raitiovaunujohtimetkin. Kuva täältä, siellä myös muutama muu nosto-operaatiosta.
Kuninkaan toimeksianto oli: "Restauroidaan käyttökuntoon". Pysyvä museokuntohan olisi vaatinut vähemmän, mutta nyt pitää olla turvallista ja säänkestävää. Vaan saas nähdä tuleeko käyttöä vai ei.
Vaunussa on joka sivulla maalauksia, paneeleissa kuvataan mennyttä ja tulevaa ja sivuilla kuningaskunan rikkauksia. Vasen reuna on nimeltään Hulde der Koloniën eli Siirtomaiden kunnianosoitus. Ja kuva on aika lujaa siirtomaalainen. Siinä siirtomaiden alamaiset tarjoavat nuorelle Wilheminalle maidensa rikkauksia.
Kuva Wikipediasta (piirtänyt Nicolas van de Waay / Amsterdamin kuvapankki), paneeli näkyy osin myös vaunukuvassa yllä.
Orjuus oli poistettu vain parikymmentä vuotta aiemmin ja kuvassa sekä tummat että itämaiset (Hollannin siirtomaat olivat Surinami ja Indonesia) on kuvattu alamaisina ja stereotyyppisinä. Joka ei ole enää tätä päivää. Joten vastustajat eivät vaunuja enää kadulle halua. Kuningas ei ota mihinkään kantaa, mumisee vain että "Historiaa ei voi uudelleenkirjoittaa".
Lasivaunut
Syksyllä se selviää, restauroinnin ajan ajeltiin lasivaunuilla vm 1821 (jotka restauroitiin jo aiemmin). Minun puolestai kultavaunut voisivat siirtyä museoon pysyvästi.